Matka hotellille kesti ensin riksalla viisitoista minuuttia ja sen jälkeen kävellen vielä melkein saman verran. Katu kapeni nimittäin niin kapeaksi, että siinä mahtui kolme ihmistä juuri ja juuri kävelemään rinnakkain. Kävelin kuskini perässä syvemmälle ja syvemmälle pienten kujien sokkeloiseen labyrinttiin ja kadotin suunnan hetkessä. Käännyimme ainakin joka toisesta kulmauksesta tai risteyksestä ja välillä kadotin oppaani kokonaan näkyvistä väistäessäni lehmää, mopoa, käsikärryjä täynnä hedelmiä, riisisäkkejä tai roskia, poliisipartiota, lantakasaa tai pyhiinvaeltajien ryhmiä. Talot olivat lähellä toisiaan ja niiden seiniin oli maalattu nuolia jotka johtivat lukuisiin guest houseihin tai hotelleihin, joogakursseille, kouluihin, hindin oppitunneille, lassi-kioskeille ja mihin vain. Kadut olivat täynnä kauppoja, joissa myytiin matkamuistoja, postikortteja, sareja, turistien käyttämiä Ali baba- housuja, ruokaa, suitsukkeita ja niin edelleen. Alkumatkasta yritin painaa reittiä mieleeni, mutta pian huomasin että jos halusin pysyä oppaani vauhdissa mukana, oli parasta katsoa vain hänen jossain edessäpäin menevää selkäänsä ja omia jalkojani, jotta en kohta huomaa astuneeni johonkin epämiellyttävään. Mietin, että en todellakaan voi jäädä varaamaani hotelliin asumaan, sillä minulla ei ole mitään mahdollisuutta koskaan löytää edes ulos tästä sokkelosta.
Jäin kuitenkin, sillä oikeastaan pariin päivään minun ei edes tarvinnut palata labyrinttiin vaan pääsin hotellilta viidessä minuutissa Gangesin rantaan. Ja siellä riitti nähtävää ja ihmeteltävää ihan riittävästi muutamaksi päiväksi. Varanasi on hindujen pyhä kaupunki ja Ganges (Intiassa Ganga) pyhin joki. Tämä on yhdistelmä, joka takaa sen, että pyhiinvaeltajien ja turistien virta on yhtä ehtymätön, se tosin taukoaa pariksi kuukaudeksi monsuunin tullessa heinä-elokuussa. Hindut uskovat, että Gangesin vedellä on voimakas parantava vaikutus ja sen lisäksi kylpeminen siinä puhdistaa synneistä ja huonosta karmasta. Varanasi on paras paikka ruumiiden krematoimiselle, ja perheet tuovat läheistensä tuhkia astioissa joka puolelta Intiaa sirotellakseen ne pyhään virtaan.
Varoitus! Tästä eteenpäin ei välttämättä sovellu lasten tai herkkien ihmisten luettavaksi...
Ensimmäisenä päivänä Varanasissa sain ensin hotellin työntekijältä neuvot ja varoitukset lukuisten huijareiden varalle, ja löysin tieni paikkaan, josta hotellipoika käytti nimeä "burning ghat". Ensin en ymmärtänyt näkemääni, katsoin rinteessä noin kolmen metrin etäisyydellä toisistaan olevia paksuista oksista ja puunrungoista koottuja kehikkoja, alempana olevaa valtavaa tuhkakasaa joka osittain jo valui jokeen, ja rinteessä olevilla portailla näkyviä värikkäitä ja kimaltavia vaatekasoja. Yksi puukasoista oli tulessa ja sen liekit roihusivat korkealla. Viereeni tuli valkoiseen vaatteeseen pukeutunut mies, joka katsoi minua lasittuneella katseella ja sanoi haluavansa kertoa minulle mitä paikassa tapahtui, jotta voin paremmin ymmärtää hindulaisuutta. Hänen otsassaan olisi ihan yhtä hyvin voinut lukea punaisin kirjaimin "huijari", ja yritin päästä hänestä eroon. Hän kuitenkin seurasi minua kopistellen kävelykepillä ja kertoi hyvällä englannillaan tämän olevan Varanasin suurin ja tärkein ruumiiden polttopaikka (en tiedä miten "burning ghat" kääntyisi järkevästi suomeksi?). Hän osoitti auringossa kimaltavia punaisia vaatekasoja kauempana: "Tuolla on ruumis, tuolla on ruumis ja tuolla on ruumis. Ja koko ajan niitä tulee lisää." Nyt vasta kunnolla tajusin mistä on kyse, ja katsoin tarkemmin puoliksi palanutta puukasaa. Liekkien keskeltä saattoi erottaa vielä jollain tavalla ihmisruumiin ääriviivat, ja liekkien ulkopuolelta näkyi lähes vahingoittumaton osa säärtä ja jalkaterä. En voinut kuin tuijottaa, ja jätin täysin huomiotta vieressä seisovan miehen, joka kärtti lahjoitusta köyhille, kuolemaa tekeville ihmisille, joilla ei ole varaa maksaa polttamiseen tarvittavaa puuta. Siirryin kauemmaksi ja menin kauempana oleville portaille istumaan muun yleisön sekaan. Sieltä näin, miten taas uusi punaiseen ja kultaan kääritty ruumis kannettiin paareilla toisia portaita alas rantaan, upotettiin kolme kertaa Gangesiin ja laitettiin sen jälkeen aurinkoon kuivumaan. Samalla rinteeseen alettiin kokoamaan uusia kehikoita, ja kun ne olivat valmiit, ruumis irrotettiin paareista ja nostettiin kehikon päälle. Kohta liekkejä roihusi useammassa kohdassa, ja olin kiitollinen pienestä tuulenvireestä, joka vei savun poispäin. En osannut erotella kaikkia mielessä liikkuvia tunteita, ja vaikka toisaalta olisin halunnut lähteä pois, näky oli jotenkin vangitseva, ja olisin halunnut ymmärtää tarkemmin mitä tapahtui. Ilmeeni oli varmaan aika surullinen, sillä ohitseni kävellyt nuori poika sanoi minulle: "Don´t look so sad, it´s not the end, it´s the beginning." Yritin sitten ajatella niin.
Lähdin kävelemään joen vartta pitkin toiseen suuntaan. Tällä puolella Gangesia ei ollut rantaa näkyvissä lainkaan, vaan jyrkkä rinne oli rakennettu täyteen taloja, joiden välissä meneville kujille pääsi pitkiä portaita pitkin. Portaat ulottuivat aina veteen saakka, ja vain parin kymmenen metrin päässä paikasta, jossa ruumiita poltettiin alkoi näkyä ihmisiä vedessä kylpemässä, pyykkäämässä, ajamassa partaa ja pesemässä hampaita. Aina vähän päästä tuli uusi "ghat" (suoraan käännettynä tarkoittaa "portaat"), ja niiden väliset vesialueet olivat täynnä veneitä. Kävelin eteenpäin aina viimeiselle kylpypaikalle saakka auringon porottaessa korkealta niin ettei varjoa löytynyt enää mistään.
Illalla palasin burning ghatille hotellissa työskentelevän Gopalin kanssa. Vaikka pimeys oli jo laskeutunut, ruumiita tuotiin edelleen tasaisesti ja Gopal kertoikin, että usein niitä poltetaan läpi yön ja että Varanasi on ainoa paikka Intiassa, jossa niin saadaan tehdä. Ja tässä se mitä hän kertoi minulle hindulaisesta kuolemasta (tosiaan, tämä on hänen kertomaansa enkä ole tarkistanut tietojen paikkaansapitävyyttä mistään). Kun ihminen kuolee, ruumis pestään ja sen jälkeen hierotaan seoksella, joka on tehty maidosta, hunajasta, santelipuuöljystä, jogurtista ja tuoksuöljystä. Vainaja puetaan valkoisiin vaatteisiin, joiden päälle perheenjäsenet ja muut läheiset ihmiset lisäävät useita kerroksia värikkäitä ja kimaltavia vaatteita ja kankaita. Nämä ovat heidän viimeinen lahjansa vainajalle. Bambunoksista tehdään paarit, joille vainaja nostetaan ja sen jälkeen hänet kannetaan mahdollisimman pian pysähtymättä paikkaan, jossa ruumis voidaan polttaa. Naiset eivät koskaan lähde katsomaan ruumiin polttamista, koska he ovat liian herkkiä katsomaan sellaista. Kun ruumista viedään kaupungin läpi poltettavaksi, kantajat ja mukana olijat toistavat koko matkan ajan: "Rama nama sakhta he" , mikä tarkoittaa "Raman nimi on totuus". Tämä sen vuoksi, että Rama-jumala oli se, joka hindujen pyhien kirjojen mukaan sanoi, että kuoleman jälkeen ruumis on poltettava, vähän samalla tavalla kuin meillä, että se on tullut maasta ja sen on palattava maahan.
Miespuolinen sukulainen, joka on yleensä aviomies tai poika, on se joka sytyttää rovion. Hänen tulee surun merkiksi ajella hiukset, viikset ja parta pois, ja kuoleman jälkeen hänen tulee seitsemän päivän ajan olla tekemättä työtä. Polttopaikalta hän ostaa 280 kilogrammaa puuta polttamista varten. Vainaja kannetaan Gangesin rantaan (muualla mahdollisuuksien mukaan jonkun muun pyhän virran rantaan) ja hänet upotetaan veteen kolme kertaa puhdistautumisen ja syntien poistamisen vuoksi, sekä viiden elementin, maan, taivaan, veden, tulen ja ilman poistamiseksi vainajasta. Tämän jälkeen päällimmäiset vaatekerrokset poistetaan mutta lakana jätetään ruumiin peitoksi, ja sen jälkeen ruumis nostetaan puukehikon päälle. Sukulainen ottaa nipun pitkiä korsia, ottaa niihin tulen alttarilta, jossa on tulisia hiiliä (tämän sanotaan olevan ikuinen tuli, joka on palanut jo tuhansia vuosia) ja kiertää se kädessään vainajan viisi kertaa, uudelleen viiden elementin poistamiseksi. Lopulta hän laittaa palavat korret puukehikon alle. Polttopaikalla työskentelevät miehet heittävät tuleen ja kehikon päälle jotain jauhetta, joka sytyttää puut nopeammin.
Miehen ruumiista jää palamatta pala rintalastaa, sillä raskaan ruumiillisen työnteon seurauksena luusta on sillä alueella tullut niin kovaa. Naisella lantioluu on yhtä kovaa, koska nainen on kantanut vauvaa ensin kohdussaan ja sitten sylissään, joten tämä kohta jää naisen ruumiista palamatta. Kun jäljellä on enää tuhkaa, nämä kohdat etsitään ja laitetaan Gangesin pyhään veteeen. Tällöin kaikkea tuhkaa ei ole välttämätöntä sirotella veteen, riittää että ruumis on jo poltettu Gangesin rannalla.
Kaikkia ruumiita ei polteta. Lapsia sen vuoksi, että he ovat eläneet niin lyhyen aikaa, etteivät he ole ehtineet tehdä mitään pahaa eivätkä siksi tarvitse puhdistautumista. Raskaanaolevia naisia, koska he kantavat viatonta elämää sisällään. Pyhiä miehiä eli sadhuja, sillä he ovat eläneet uskonnolle omistautunutta elämää eivätkä tarvitse puhdistusta. Rikollisia, koska he eivät ansaitse puhdistusta. Ihmisiä, jotka kuolevat spitaaliin ei polteta, sillä spitaali on rangaistus jumalilta ja tarkoittaa, että kyseisen ihmisen on täytynyt tehdä jotain todella pahaa eläessään. Jos ihminen kuolee kobran piston seurauksena, häntä ei polteta etteivät muut ihmiset saa myrkkyä itseensä savun välityksellä, eikä sen takia että kobran piston jälkeen ihminen ei välttämättä kuole heti vaan voi mennä tilaan, jossa hän ei hengitä eikä sydän lyö, mutta hän ei kuitenkaan ole kuollut. Jos kolmen päivän kuluessa ruumis saadaan riittävän voimallisen sadhun luokse, sadhu voi saada vielä hänet virkoamaan, ja sen takia ei haluta ottaa riskiä, että poltettaisiin tavallaan elossa oleva ihminen. Mitään eläimiä ei polteta, sillä heissä on jollain tavalla jumalallisuutta eivätkä he näin ollen tarvitse polttamista. Ja mitä näille sitten tehdään? Hyvä kysymys. Heidät sidotaan kankailla painaviin kiviin ja upotetaan Gangesiin. Muutaman vuorokauden kuluessa ruumiit nousevat pintaan jossain kohtaa jokea, ja varsinkin monsuunin aikaan voi nähdä useita kelluvia ruumiita myös kaupungin kohdalla. Voitte kuvitella miltä tuntui nähdä ravintolan ruokalistalla kalaa!!
Ruumiin polttaminen maksaa 3500 - 5000 rupiaa eli noin 54 - 77 euroa. Jos perhe on varaton, halvimmillaan ruumis voidaan polttaa pienemmällä burning ghatilla olevassa sähköuunissa, ja silloin kustannukset ovat huomattavasti pienemmät: 500 rupiaa eli alle kahdeksan euroa. Kun ruumis ja puut ovat palaneet tuhkaksi, voi nähdä miesten kauhovan tuhkaa vadeilla. He etsivät jäljelle jääneitä koruja ja jalokiviä sen seasta, ja aina sellaisen löytäessään he laittavat sen suuhunsa odottamaan ja jatkavat seulomista. Varsinkin illalla ja yöllä, kun polttopaikalla ei ole yleisöä, siellä työskentelevät miehet ottavat osittain palaneita puun kappaleita ja vievät kotiinsa, jossa naisväki käyttää niitä sitten talon lämmitykseen ja laittaakseen ruokaa. Joskus joitain ruokia kuulemma kuumennetaan myös suoraan näiden puiden päällä. Joita siis ensin käytettiin ihmisruumiin polttamiseen. En tiedä uskonko tätä viimeistä, mutta Gopal kertoi joidenkin sadhujen olevan hyvin voimakkaita. He voivat pelkällä puhalluksella muuttaa ihmisen eläimeksi tai saada hänet katoamaan jäljettömiin. Saadakseen tällaisia voimia sadhut syövät öisin ihmislihaa palavista rovioista, mutta tätä ei oikeastaan kukaan ole nähnyt, siitä vain puhutaan. Gopal kertoi myös, että joskus ennen vanhaan jokeen upotettujen ihmisten haamut nousivat öisin joesta maalle ja tappoivat paljon ihmisiä. Tämä saatiin loppumaan, kun papit ja muutkin ihmiset rukoilivat paljon joen rannassa.
Vaikka Ganges on pyhistä pyhin joki, ei se estä ihmisiä roskaamasta sitä ihan törkeästi. Rannan tuntumassa olevat hotellit laskevat jätevetensä jokeen. Joka ilta kymmeniä ja satoja kynttilöitä foliokuorissa lasketaan jokeen, jotta ihmisten toiveet toteutuisivat. Se on hienon näköistä pimeällä, mutta voi sitä jätteen määrää. Sadat ja tuhannet ihmiset kylpevät joessa ja pesevät siinä pyykkinsä. Toiset ovat ihan ammattilaispyykkäreitä ja pyykkäävät rannassa koko päivän. Lihavat lehmät taiteilevat ruhonsa alas jyrkkiä portaita ja menevät veteen joko omin avuin, tai sitten joku ajaa ne sinne ja pesee ne sitten yksitellen. Tällä hetkellä joen vesi on hyvin vähänä, mutta onneksi se kuitenkin virtaa.
Kaupunki tuntui olevan täynnä ristiriitoja. Toisaalta ruumiiden polttaminen tuntui inhottavalta, mutta toisaalta taas ajattelen, että ehkä meillä olisi jotain opittavaa suhtautumisesta kuolemaan. Täällä miehet kerääntyvät iltaisin istuskelemaan palavien rovioiden läheisyyteen juttelemaan ja juomaan chaita, ja pojat pelaavat krikettiä ja sulkapalloa. Burning ghatilla pidettiin jopa kaksipäiväinen festivaali, jolloin ympäröivät talot koristeltiin diskovaloilla ja trancemusiikki kuului varmaan kilometrien päähän. Ja samalla yhä uusia ruumiita poltettiin rannassa.
Eräänä iltana menin pitkästä aikaa burning ghatille ja katsoin kun vanha nainen tuotiin poltettavaksi (yleensä kasvot pidetään peitettynä, mutta lakana jouduttiin hetkeksi poistamaan hänen päältään kun häntä oli vaikea irrottaa paareista) ja mukana tuli yhtä vanha, ehkä 80- tai 90-vuotias, kumaraselkäinen ja valkotukkainen mies. Hän ei antanut kenenkään auttaa, vaikka ruumis oli sidottu tiukasti paareihin. Hän teki samat rituaalit kuin kaikki muutkin, kävellen hitaasti ja haparoivasti puukehikon ympärille. Mielessäni aloin miettiä, miten he olivat eläneet yhdessä vuosikymmenet, ja nyt avioliitto päättyy siihen, että mies sytyttää vaimonsa ruumiin tuleen. Samalla toisella polttopaikalla noin 50-mies sytytti omaisensa ruumiin tuleen ja käveli ohitseni kyyneleitä silmissään. Aloin itsekin itkeä vain myötätunnosta ja kaikista sisälläni olevista tunteista, vaikka en edes osannut sanoa, oliko tämä mielestäni kaunista vai rumaa. Edessäni amerikkalainen mies nojaili rovioiden edessä olevaan kaiteeseen ja söi sipsejä.
Valokuvaaminen oli sallittua kaikkialla muualla paitsi siellä, missä ruumiita poltettiin. Joka kerta, kun sinne meni, joku paikallinen tuli sanomaan että ethän ota kuvia täällä. Mielestäni tämä pyyntö oli hyvin perusteltu, jo pelkästään uskonnon, pyhien rituaalien ja varsinkin vainajien kunnioittamisen kannalta. Kaikki turistit eivät valitettavasti ajatelleet näin, vaan ottivat kuvia hienoilla järjestelmäkameroillaan. Kerran näin, miten puunkantajana työskentelevä mies meni kuvia ottavan miehen luokse ja pyysi tätä lähtemään. Mies alkoi huutaa ja riehua ja paikalliset ja me muut turistit tuijotimme silmät pyöreinä. En sano että teen itse aina kaiken oikein, mutta mielestäni on hyvä muistaa, että olemme täällä vain vieraina, ja odotamme itsekin tietynlaista käytöstä omassa maassamme vierailevilta turisteilta. Samanlaisia ajatuksia heräsi, kun jotkut turistit menivät kylpypaikoilla ottamaan lähikuvia rukoilevista tai meditoivista ihmisistä heidän nenänsä edestä. Toki se on julkinen paikka, mutta... Toisaalta taas paikalliset veneenomistajat, jotka veivät turisteja veneilemään joelle, toivat usein heidät juuri burning ghatin eteen ja sanoivat, että täältä voit ottaa kuvia, tänne ei kukaan tule kieltämään.
Muutaman päivän jälkeen tähän kaikkeen alkoi hiljalleen tottua, kuten aina. Pian oli täysin normaalia, että pieni savun haju tuntui nenässä, kun oli syömässä hotellin kattoravintolassa. Pikkukujilla kävellessään ja asioidessaan ei enää joka kerta nostanut katsettaan kun jostain alkoi kuulua rytmikäs marssi ja se "Rama nama sakhta he."
Minun ja Louisen tiet kohtasivat jälleen. Hän laittoi minulle viestin ja kysyi missä olin majoittunut Varanasissa ja että hän oli menossa sinne kahden päivän kuluttua. Viesti tuli juuri samana päivänä, kun minun oli ollut määrä jatkaa matkaa Kalkuttaan, mutta pieni mahataudin poikanen esti sen. Niinpä varasin hänelle huoneen samasta paikasta ja siirsin oman lähtöni vähän myöhemmäksi. Ehdimme olla Varanasissa vähän yli vuorokauden yhtä aikaa, ja hän oli taas kaivattua seuraa, puhuimme taukoamatta monta tuntia. Iltapäivällä vähän ennen kuin olin lähdössä juna-asemalle istuimme Louisen huoneessa sängyllä juttelemassa, kun Gopal tuli sisään. Hän istui väliimme, laittoi kädet olkapäillemme ja sanoi haluavansa myös puhua tyttöjen juttuja. Sanoin, että jos kerran tyttöjen juttuja haluat, niin voin kertoa, että mulla alkoi tänään menkat. Gopal kiljaisi, pomppasi melkein kattoon ja perääntyi ovelle hieroen hartiaansa joka oli koskenut minuun ja tuijotti sitten kättään kauhistunut ilme kasvoillaan. Olin tyrmistynyt ja en saanut sanaa suustani, sillä aavistin mistä oli kyse. Gopal sai vihdoin sanottua: onneksi kerroit! Harmi kun olin juuri kerennyt käydä suihkussa ja nyt pitää mennä uudestaan.. Sitten hän katsoi minua arvioivasti ja sanoi: toisaalta en ehtinyt koskea kovin kauaa, joten ehkä se riittää, että käyn vain pesemässä kädet ja kasvot Gangesissa. Sitten kauhistunut ilme palasi: eihän sinulla vielä eilen ollut niitä?? (Hän oli edellisiltana halannut minua hyvästiksi.) Vastasin kieltävästi, ja hän huokasi helpotuksesta. Louise ja minä emme tahtoneet uskoa korviamme ja kysyimme, uskoiko hän ihan oikeasti, että kuukautisten takia olen niin likainen? Hän sanoi olevansa pahoillaan eikä tarkoita loukata, mutta niin vain on. Onhan Suomessakin joskus ajateltu niin, mutta siitä kai alkaa olla ainakin se sata vuotta aikaa...
Kaiken kaikkiaan ja kaikesta huolimatta Varanasi oli ehkä "paras" tähän mennessä vierailluista paikoista. Ehkä se vain oli niin täynnä hyvää karmaa.
Auringonnousu Gangesilla:
Kelluva rihkamakauppa:
Varanasi aamusumussa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti