Vietin pari päivää Bangaloressa, entisessä kotikaupungissani kahden vuoden takaa. Tuntui yhtäaikaa tutulta ja vieraalta, moni asia ja moni paikka oli muuttunut mutta osa oli ihan ennallaan, niin kuin se Brigade Roadilla nitojia myyvä vanha pappa. Hinnat olivat kyllä kallistuneet kahdessa vuodessa ja uusia rakennuksia ilmaantunut vanhojen tilalle. Tapasin tänä vuonna vaihdossa olevat tytöt, joita näin jo syksyllä pitämässämme infotilaisuudessa, ja kävimme heidän kanssaan syömässä vähän hienommassa paikassa. Heiltä kuulin, että poliisi oli tullut Lotus Suitesiin (sama hotelli jossa mekin asuimme) meidän kaksi vuotta sitten siellä asuineiden nimilistan kanssa ja kyselleet, missä olemme nyt ja olemmeko poistuneet maasta. Tehokasta toimintaa kun kahden vuoden päästä kysellään! Itse olin ne muutaman yön toisella puolella kaupunkia, eikä siellä ainakaan ketään näkynyt minua kyselemässä, ehkä ne tulee sitten kahden vuoden päästä.
Tässä kuva hotellini edustalla pidetyistä alkusammutusharjoituksista. Monesti on tullut mieleen, että tulipalon sattuessa voi käydä huonosti, sillä ikkunoissa on aina ristikot tai jämäkät kalterit, joita ei kyllä saa rikki edes isommilla voimilla kuin minun.
Lähdin Bangaloresta kohti Keralaa ja Ernakulamia yöbussilla. Sain ladies´ seat:in, mikä tarkoittaa yksittäistä penkkiä, eli ei tarvitse istua kenenkään miespuolisen vieressä, mikä sopi vallan mainiosti! Takanani ollut poika potki penkkiäni unissaan, mutta heräsi kyllä kun itse puoliunessa käännyin ja kysyin äkäisenä: mitä nää potkit sitä penkkiä?? Vastaus oli sori määm, vaikka voi olla ettei poikaraukka edes tiennyt mitä oli tehnyt. Ernakulamista jatkoin paikallisbussilla vielä kolmisen tuntia Varkalaan. Paikallisbusseissa ei ole muuta ongelmaa kuin se, että ne ovat aina niin täynnä ja on suunnaton haaste päästä rinkan kanssa ulos kun konduktööri yhtäkkiä ilmoittaa että tämä on sinun pysäkkisi. Pysäkiltä oli vielä puolentunnin matka itse rannalle, ja lopulta, yli viidentoista tunnin matkustamisen jälkeen saavuin tämän näköiseen paikkaan:
Varkalassa oli todella alkamassa off-season, mikä tarkoitti että ihmisiä oli joka päivä vähemmän ja noin puolet ravintoloista ja kaupoista oli jo kiinni. Ja mikä parasta, hintoja pystyi tinkimään alemmas reilusti. Ensimmäisenä ja toisena päivänä pääsin rannalle ja ensimmäisen kerran poltin ihonikin, mutta muina päivinä sää oli pilvinen ja sateinen, ja päivärytmini koostuikin aamulenkistä, iltapäivällä halvasta hieronnasta tai hiusten öljyhoidosta tai muusta vastaavasta, ja illalla sai taas kalaa ja katkarapuja :) Ne on vaan niin hyviä täällä! Tässä vähän lenkkimaisemia:
Eräänä iltana, kun sähkökatkos oli alkanut samalla kellonlyömällä kuin kaikkina muinakin iltoina (sähköä yritetään säästää puolen tunnin päivittäisillä sähkökatkoilla, jotka ovat eri aikaan eri puolilla Keralaa), olin suunnistamassa taskulampun kanssa syömään kun vastaani tuli nainen pieni kynttilä kädessään. Kynttilä ei valaissut pilkkopimeässä yhtään mitään, joten lähdin saattamaan häntä lamppuni kanssa hänen hotellilleen. Hän kertoi olevansa Ranskasta, mutta asuneensa Intiassa ja äiti Amman ashramissa viimeiset kaksitoista vuotta. Hän kertoi jotain elämästään siellä ja sanoi että minun ehdottomasti täytyy vierailla ashramissa, kun olen niin lähellä sitä, ja Ammakin oli juuri palaamassa Australian ja Uuden-Seelannin kiertueeltaan. En ole ikinä perehtynyt äiti Amman opetuksiin mitenkään, mutta kun tajusin kuinka lähellä hänen ashraminsa oli, päätin poiketa sinne matkan varrella. Matka ei ollutkaan (taaskaan) niin lyhyt kuin olin kuvitellut ja minulle oli kerrottu, ensin puoli tuntia junalla Varkalasta Kollamiin ja sen jälkeen matka jatkui kahdella eri linja-autolla melkein kolme tuntia. Ongelmallista oli taas löytää oikea bussi, sillä määränpäät oli kirjoitettu vain malayalamin koukerokirjaimilla ja paikannimi oli vaikea muistaa; kuljin ympäri asemaa kyselemässä ihmisiltä "Karnakapalli?" ja minua katsottiin vähän kummasti, mutta lopulta pääsin oikeaan linja-autoon kaikkine tavaroineni ja sain lipun jossa luki "Karunagapally". Aika lähelle!
En nyt tässä kerro sen tarkemmin Amman ashramista, sillä menin sinne vain puhtaasti mielenkiinnosta perehtymättä sen tarkemmin sen toimintaan ja filosofiaan ja viivyin hyvin lyhyen aikaa. Kuviakaan ei saanut ottaa. Minulla oli kyllä uskomattoman hyvä tuuri jo siinä, että Amma oli yleensä paikalla, ja että hän oli juuri antamassa darshamia eli halaamassa ihmisiä, ja tämä darsham oli tarkoitettu vain niille, ketkä olivat juuri tulleet tai lähdössä pois. Menin siis jonoon joka kulki salin ympäri tuoleja pitkin ja siirryin aina yhden tuolin eteenpäin kun jono eteni. Kun olin jo lähellä Ammaa, sain käteeni lapun jossa annettiin ohjeita: halattavan täytyi polvistua lattialle Amman eteen niin, että kädet olivat polvien vieressä. Eteenpäin ei saanut liikaa kumartua vaan Amma oli se joka halasi. Lisäksi kehotettiin kuivaamaan kasvot ennen Amman luo menemistä. Kun edessäni oli enää muutama ihminen, minulta kysyttiin äidinkieltäni, ja juuri kun polvistuin Amman eteen, nainen sanoi hänelle: Finland. Amma kumartui eteenpäin ja halasi minua sanoen jotain moneen kertaan, josta en kyllä saanut mitään selvää. En tiedä oliko se malayalamia, englantia vaiko kenties suomea. Amma antoi käteeni kaksi mangokarkkia ja pienen paperipussin jossa oli jotain laventelilta tuoksuvaa jauhetta (en tiedä mihin se oli tarkoitettu, mutta sille löytyi käyttöä myöhemmin). Tämän jälkeen juttelin kahden suomalaisnaisen kanssa, jotka molemmat olivat asuneet ashramissa useita vuosia. Tällainen elämä tuntuu kyllä itsestä kovin vieraalta ja oudolta, mutta me ihmiset olemme niin erilaisia...
Hyvä onni jatkui edelleen. Minun oli määrä olla illalla Ernakulamissa, jossa intialainen tuttavaperheeni asuu. Menin riksalla lähimmälle juna-asemalle ja kysyin pääseekö sieltä Ernakulamiin, ja sain kuulla että juna menee kello kolme, ja kello oli kahta minuuttia vaille.. Hyvin ehti sillä tottakai juna oli ne tyypilliset viisitoista minuuttia myöhässä. En saanut istumapaikkaa ja niinpä matka meni istuessa avonaisen ulko-oven vieressä lattialla rinkan vieressä. Muuten ei mitään ongelmaa, mutta kaksi "Indian-style"- vessaa oli siinä ihan vieressä ja voitte vain kuvitella hajuhaitat! Indian style tarkoittaa sellaista lattiassa olevaa kyykkyvessaa, ja miestenhän on täysi mahdottomuus osua siihen reikään liikkuvassa junassa, kun vähän vaikuttaa ettei se meinaa onnistua niiltä tavallisissakaan olosuhteissa, oikeaankaan pönttöön... Niin tässä vaiheessa oli kyllä suuri apu siitä laventelipussista! Lopulta pääsin Ernakulamiin ja tässä vaiheessa puhelinyhteys perheen tytön ja kaverini Neethun kanssa oli poikki, joten lähdin itse riksalla seikkailemaan hämärtyvässä illassa kohti Thevaraa. Aika hyvin muistin reitin vielä melkein puolentoista vuoden jälkeen! Riksakuskilla meinasi mennä hermot välillä kun käskin hidastaa ja yritin muistella maisemia ja välillä käskin kääntyä hyvin lyhyellä varoitusajalla.
Vietin Antony´n (sukunimi) perheessä kolme päivää, tämä on siis sama perhe joiden luona vietin edellisjoulun. Vieraanvaraisuus on täällä niin mahtavaa, ei oikein ehdi pöydästä nousta kun jo käsketään uudestaan syömään tai juomaan jotain. Perheen isä kysyi taas useaan kertaan ruokapöydässä haluaisinko lusikan, ja kun sanoin etten tarvitse vaan olen tottunut syömään käsin, vanhemmat olivat hyvin tyytyväisiä ja isä sanoi: "Jumala antoi meille viisi lusikkaa (näytti kättään), mihin me mitään muuta tarvisimme?" Ja perheen äiti kokkasi taas "Johanna´s special" - ruokia joka päivä, ja kyllä oli hyvää... Välillä vaan niin tulista että vesi valui silmistä. Vanhempien kanssa kommunikointi on välillä vähän haasteellista, sillä he eivät osaa englantia muutamaa sanaa enempää. Minun malayalamin taitoni rajoittuu ihan samaan, mutta kyllä ne muutamat sanat aika äkkiä muistuivat vaikkei niitä niin pitkään aikaan ollut tarvinnut.
Malayalam on siitä hauska kieli, että siinä tuntuu vilisevän suomen kielen sanoja, jotka kyllä tarkoittavat jotain IHAN muuta Keralassa. Paikannimien bongaus on myös hauskaa: asuisitko mieluiten paikkakunnalla nimeltä Elamakkara, Kakkanadu, Pallimukku vai Potta? Kakka tarkoittaa simpukkaa ja palli kirkkoa. Bussimatkalla ajoimme Kalavara- nimisen ravintolan ja vilkkaasti liikennöidyn kadun varrella oli Meluvalli- niminen hotelli.
Suomi - Malayalam
Tervehtiessä sanotaan Namaskar.
Kyllä = Oh
Ei = Illa
Mitä kuuluu? = Sugamanu?
Kiitos hyvää. = Sugamane.
Kiitos = Nanni
Anteeksi = Maapu
Nähdään myöhemmin = Pinne kanam
En ymmärrä malayalamia = Malayalam manusilai illa
Minne/missä? = Jevede?
Paljonko? = Jethreai?
Onko sinulla nälkä? = Ninaku veshakunu?
Vähän = Kortsi
Vesi = Vellam
Tomaatti = Thakkali
Sipuli = Ulli
Kahvi = Kaapi
Maito = Paaluh
Ja se tärkein tottakai..
Minä rakastan sinua = Nan ninne premikunnu
Niin minäkin sinua = Nanum ninne premikunnu
Ihmisiä puhuteltaessa itseä vanhemmasta naisesta voi käyttää sanaa "tsitsi" ja miehestä "tsedah", mutta voi myös sanoa auntie ja uncle. On epäkunnioittavaa puhutella itseä (selvästi) vanhempia ihmisiä etunimeltä (kantapään kautta opittu...).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti