Kalkuttasta lensin tosiaan Goalle ottamaan vähän lomaa lomasta. Sain paikan ihan koneen etuosasta ja vähän hirvitti kun näin ohjaamohenkilökunnan, perämies näytti noin 16-vuotiaalta ja vähän edellistä vanhemman näköinen lentäjä saapui paikalle hyvin coolina Raybaneissaan ja sikhiturbaanissaan. Kyyti oli kuitenkin tasaista ja nousut ja laskut hyvin ammattimaisia! Ikkunasta näkyi karua ja kivikkoista maisemaa, joet alkavat vähän joka puolella olla jo aika kuivia. Välilasku oli Mumbaissa, ja siellä lentoemäntä kuulutti jotain hindiksi, ja kohta koneeseen nousi nainen, joka alkoi jakaa kaikille uusia boarding passeja, ja kun yritin kysyä syytä tähän, hän käski vain odottaa ihan rauhassa. Yritin kysyä syytä odotteluun uudelleen, ja lopulta edessä oleva matkustaja selitti, että Goan lentokentällä on viikon kestävät kiitoradan korjaustyöt meneillään, eivätkä koneet pysty laskeutumaan sinne ennen kello neljää. Tämä oli varmastikin siis ollut tiedossa jo kun lähdimme Kalkuttasta mutta meille se kerrottiin vasta Mumbaissa, ja edessä oli kolmen tunnin odottelu lentokentällä. Lopulta matkaa päästiin jatkamaan ja pian ikkunasta alkoi näkyä valkoista hiekkarantaa kilometrikaupalla.
Lentokentän ulkopuolella taksimiesten joukko yritti saada minua matkustamaan Palolem beachille taksilla hintaan 1400 rupiaa = 21 euroa, ja kaikki väittivät ettei sinne pääse suoraan bussilla vaan vaihtoja tulee matkalle ainakin kolme. Lähdin kuitenkin kävelemään poispäin ja sanoin meneväni bussilla, ja kohta yksi taksimiehistä tuli perään ja sanoi että kyllä sinne yksi bussi menee suoraan, mutta pysäkki on kaukana, täällä ei ole riksoja, mutta voin viedä sinut moottoripyörällä jos maksat kaksisataa. Ei ollut paljon vaihtoehtoja, joten kohta istuin tarakalla rinkka selässä, onneksi ei tarvinnut sentään kannatella kaikkia 12 kiloa vaan pyörässä oli pieni teline jonka päälle sain sen tällättyä. Matka kesti puoli tuntia ja kyllä kuulkaa tuntui viidenkympin vauhti hurjalta, ja piti ihan käskeä miestä ajamaan hiljempaa kun tuli mieleen kuinka huonoa jälkeä tulisi jos kaatuisimme, ilman kypärää ja pikkusortseissa ja topissa... Ehjänä päästiin perille ja oikea bussikin löytyi, ja kahden ja puolen tunnin matka maksoi kokonaista viisikymmentä rupiaa eli noin 80 senttiä.
Palolemissa minua olivat vastassa Hanna ja Anna, ja sain puhua suomea ensimmäistä kertaa viiteen viikkoon! Jotenkin olin onnistunut välttelemään suomalaisia koko matkan ajan. Hanna ja Anna olivat varanneet minulle oman mökin rannan tuntumasta, joka ei ehkä ollut viiden tähden veroinen mutta siellä oli iso sänky, hyttysverkko, kylpyhuone jossa oli suihku ja vessanpönttö! Mitä muuta enää voisi toivoa. Niin ja mökki oli maalattu kauniin pinkiksi ja siinä oli jopa pieni kuisti. Ja se maksoi vähän reilu viisi euroa yö... Lähdimme Hannan ja Annan kanssa syömään ja ravintolassa joku kysyi meidän nimiämme: Anna, Hanna ja Johanna... Puhuin lähes taukoamatta, olin niin onnellinen kun niin pitkän tauon jälkeen sain puhua omaa kieltäni. Jossain vaiheessa iltaa piti ihan pyydellä anteeksi ja pyytää tyttöjä sanomaan kun minun pitää olla hiljaa, mutta he sanoivat matkustaneensa yhdessä yli kaksi kuukautta eikä puhuttavaa enää kuulemma ollut liiaksi :) Yöhön mennessä oli kuulumiset ja tiedot toistemme vatsantoiminnasta vaihdettu.
Päivät menivät uidessa ja rannalla lojuessa ja kirjaa lukiessa ja illat syöden hyviä kala- ja katkarapuruokia. Palolemissa oli paljon muitakin matkailijoita. Eräänä aamuna kello oli soimassa kuudelta ja vuokrasimme pienellä porukalla kajakit ja meloimme avomerellepäin toivoen näkevämme siellä delfiinejä. Rannasta irtautuminen ei sujunut ihan kivuttomasti, sillä aallot olivat niin suuria että ne paiskasivat minut ja erään mukana olleen puolalaistytön takaisin rantaan. Jäin aallon alle ja kajakki oli päälläni niin, että vaikkei vettä ollut paljon, jouduin käyttämään kaikki voimani että pääsin veneen alta pois ja pintaan. Eipä tarvinnut sen jälkeen olla huolissaan vaatteiden kastumisesta! Onneksi aallot rauhoittuivat hetkeksi ja pääsimme kahlaamaan veneen kanssa syvemmälle ja kiipeämään kyytiin polvet verillä. Meloimme kauemmas rannasta kohtaan, jossa delfiinejä oli mahdollista nähdä, mutta olimme tulleet liian myöhään. Mukana ollut brittimies ei suostunut heräämään ennen kuutta, ja kajakien vuokraaja kertoi että paras aika delfiinien näkemiselle oli viiden ja kuuden välillä. Toinen mukana olleista norjalaispojista näki poispäin uivan delfiinin selän, mutta me muut emme nähneet mitään. Odottelun jälkeen lähdimme takaisinpäin, sillä aallot keinuttivat kevyttä kajakkia sen verran paljon, että yhdellä jos toisella alkoi ilmetä merisairauden oireita. Onneksi rantautuminen oli huomattavasti helpompaa...
Viikon oleilun ja rentoutumisen jälkeen alkoi jo kaivata jotain ohjelmaa.
Norjalaispojat olivat lähdössä Hampiin ja kysyivät haluaisinko lähteä mukaan. Olin aikonut olla Goalla pidempään, mutta Hampi oli jokatapauksessa seuraavana kohteena ja kun matkaseura ja junalippukin järjestyivät, lähdin mukaan. Hampissa on valtavasti ikivanhoja temppelinraunioita ja kaupungissa yhä toiminnassa oleva temppeli on Unescon maailmanperintökohde. Kaupunki oli siis täynnä historiaa ja kulttuuria, mutta yllättäen myös huumeita. Kun ensimmäisenä iltana olimme tulossa syömästä joskus seitsemän aikaan, ihmiset toivottivat meille hyvää huomenta. Ilmeisesti normaali aika turisteille heräillä? Useammin kuin kerran lassia (jogurttijuoma) tilatessani minulta kysyttiin: "Normal lassi or special lassi?" Special lassi sisältää lisämausteena jauhettuja marihuanan lehtiä. Kadulla tultiin useamman kerran kysymään, haluaisimmeko hasista tai marihuanaa. Jätettiin väliin :)
Seuraavana päivänä vuokrasimme moottoripyörät ja ajoimme niillä katsomaan kauempana olevia temppelinraunioita. Yritimme vuokrata myös kypärät, mutta meille naurettiin ja sanottiin ettei sellaisia löydy. Itse siis istuin kyydissä, en edelleenkään osaa itse ajaa, vaikka taas kyllä tuli mieleen että miksi en koskaan Suomessa opettele kun ei tiedä milloin sitä taitoa tarvitaan... Ajelimme ympäriinsä kivierämaassa ja kun lopulta olimme palaamassa takaisin kaupunkiin, pyörästämme loppui bensa noin kolme kilometriä ennen kaupunkia. Ei tullut mieleen, että bensaa kuluu enemmän jos kyydissä istuu kaksi, olisi välillä pitänyt vaihtaa pyöriä. Jäimme tienposkeen odottelemaan kun toinen poika lähti ostamaan meille lisää bensaa. Hän palasi mukanaan litran vesipullo, josta kaadoimme tankkiin vain pienen määrän koska olimme palauttamassa pyörät ja päätimme käyttää loput seuraavana päivänä. Majapaikassamme kysyimme talon emännältä, missä voisimme säilyttää pulloa. Hän laittoi pullon huoneiden ovien päällä olevalle leveälle hyllylle. Seuraavana aamuna aloimme ihmetellä ilmassa tuntuvaa voimakasta hajua, ja pian ulkoa kuului naisen ääni: "Monkey! Monkey! Petrol! Petrol!" Apina, joita Hampissa näytti riittävän vaikka koko Intian tarpeisiin, oli avannut pullon ja ilmeisesti huomattuaan sisällön syömiskelvottomaksi, kaatanut kaiken käytävän lattialle. Hyvät kädentaidot!
Hampista pojat jatkoivat Mumbaihin ja minä Bangaloreen. Viimeisenä päivänä lämpötila oli auringossa +47 astetta ja ilma oli painostava. Illalla juuri poikien lähdettyä puhkesikin kunnon trooppinen ukkosmyrsky, joka kesti monta tuntia ja kaatoi talon takana kasvaneista banaanipuista ainakin puolet. Vettä tuli oikeasti kuin saavista kaatamalla ja paksut ja haaraiset salamat valaisivat pimeyttä välillä niin kuin valtavat valonheittimet. Aloin jo huolestua bussimatkani kohtalosta, sillä kukaan riksakuski ei tietenkään halunnut lähteä ajamaan kaatosateessa puolen tunnin matkan päähän Hospetiin, josta kaikki bussit lähtivät. Onneksi myrsky rauhoittui ja sain kyydin kylille.
Lähes antiikin aikaisia norsutalleja:
Hampin ylpeys ja Unescon maailmanperintökohde : Virupaksha Temple
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti